lauantai 29. joulukuuta 2012

Joulu 2012

En ole joulukiireiltäni ehtinyt mitään päivittämään tänne ennen joulua vaikka aikomus kovasti olikin. Laitan nyt tähän kuvia tekemistäni joululahjoista. Osasta ei ole kuvaa, mutta toivon että loputkin saan vielä kuvattua ja myöhemmin tänne laitettua. Muitakin jouluisia kuvia ajattelin vielä myöhemmin lisäillä. 



Tämän näköisen pyyhetötterön ostin eräistä joulumyyjäisistä. Kokeiltuani sitä totesin että tötterö on aivan älyttömän kätevä. Se pysyy hyvin päässä, ei heilu, eikä paina. Tein näitä sitten 13 kappaletta, joista yhden pidin itselläni ja loput jain joululahjoiksi ystäville ja sukulaisille.



Vanhasta villapaidastani tein itselleni ja äidilleni joululahjaksi puikkojen säilytysjutun. Eli sisäpuolella on villapaitaa, johon saa kivasti tökittyä sukkapuikot ja ulkopuolella on paksuhkoa kangasta. Oikeaan reunaan tein kuminauhasta paikat virkkuukoukuille, sillä ne ei mene villapaidasta läpi. Alemmassa kuvassa on ihana Veicon valmistama puikkomitta, joillaiset annoin mammoilleni ,äidilleni ja itselleni. Tein myös projektipussit puikkomittojen kavereiksi. Niistäkään en kuvia muistanut ottaa.


Tällaista lähti myös pukinpussiin. Ruskean pipon tein novitan tweed-langasta miehelleni. Käytin apuna samaa ohjetta novitan sivuilta, jolla tein jo aikaisemmin pipon itselleni. Pieniä kämmekkäitä tein kahdet, mutta toiset olin ehtinyt jo paketoida. Isommat kämmekkäät sai appiukko valokuvausta varten. Ne tein pelkistä jämälangoista. Pienempiin laitoin 7 silmukkaa puikolle ja isompiin tuli 11 silmukkaa puikolle.



Tällaiset unirätit menivät myös lahjaksi. Näissä on kaksi kerrosta trikoota ja väliin on ommeltu kaikenlaisia nauhanpätkiä mitä on kaapista löytynyt. Näitä on sitten kiva imeskellä.



Äitini kanssa teimme meille piparkakkutalon. Koristelu on kokonaan äitini tekemää. Ihana tuli. Talo on tehty kiertämällä taikina kuumana pullon ympäri. Ensimmäiseen versioon tein ikkuna-aukkoja, mutta se halkesi pullon ympäri kierrettäessä. Seuraava onnistui sitten jo paremmin. Katto on tehty myös yhdestä palasta siten, että ensin on pahvista tehty tötterö, jonka päälle on samalla tötterönkaavalla tehty kattopala aseteltu ja sitten laitettu uuniin. Eli myös pahvikannatin oli uunissa. Väliin olisi ehdottomasti kannattanut tehdä vielä leivinpaperistakin tötterö, sillä pahvi jäi kiinni piparikattoon, emmekä saaneet sitä pois. No se ei onneksi päällepäin näy.


Näistäkin oli pakko laittaa kuva. Naapurimme toi tällaisia ihania pieniä piparkakkutaloja meille aattoaamuna. Idea on mielestäni aivan mahtava. Ensi jouluna aion varmasti käyttää ideaa itsekin.



Esittelen vielä hieman lahjoja. Tyttömme sai mammani tekemän neulemekon ja molemmat lapset saivat pappani tekemät tuolit. Tuoli on 50-luvun malli ja peräisin jostain muutaman vuoden vanhasta ideat nimisestä lehdestä.








Hyvää jäljellä olevaa joulua!






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti